perjantai 29. kesäkuuta 2012

Mineilyä

Iskällä on Mini. Tällainen mini:


Iskä ajaa RC-Minillä ja sitä myötä sekä autot että Minit ovat pojalle erittäin tärkeitä. Syntyi pojalle Mini-paita:


Applikaatio ei ole kaikkein onnistunein, sillä katto meni kuprulle applikoidessa. Hyviä vinkkejä asian estämiseksi seuraavaa applikaatiota ajatellen sain Facebookin Ompeluelämää-ryhmästä :) Kangas on jny:n turkoosia raitaa, applikaation velourit sieltä sun täältä.


Näköjään jäänyt vähän langatkin applikaatiossa leikkaamatta, mutta ei ole kyllä käytössä haitannut :D Tämä on nimittäin ollut suosikkipaita heti valmistuttuaan ja on ehtinyt vain käydä pyykkikorissa ja narulla välillä kuivumassa. Hyvä että ehdin kuvat ottaa blogia varten ;)

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Kesävaatetta

Parhaat kesäkelit toivottavasti antaa vielä odottaa itseään (ettei se ole tällaista koko loppukesä!), mutta kesävaatetta olen saanut jonkun verran ommeltua. Jospa niitä shortseja pääsisi jossain vaiheessa käyttämäänkin. Viime aikoina en ole tahtonut saada mitään uutta valmiiksi, mutta keskeneräistä on paljon. Tässä postauksessa esittelenkin jo aiemmin valmistuneita, käytössäkin jo olleuita vaatteita.

Tämä setti antoi odotuttaa itseään. Mielikuva tästä oli päässä jo kankaita tilatessa, mutta paita odotteli kanttauksia toista kuukautta ja joustofroteiset capritkin oli leikeltynä valmiiksi muutaman viikon ennenkuin pääsivät saumurin alle.

Kaavat:  MoreGrey (OB 4/11), High-Jump muokattuna (OB 4/11). Koko: 98 cm. Kaikki kankaat ja resorit Fabriinalta.
Liandlon ihan rivitalo-jersey pääsi myös T-paidaksi, on mielestäni kivan kesäinen kuosi. Paita onkin ollut jo kovassa käytössä, shortsit odottelee vielä lämpimämpiä kelejä.
Kaavat:  MoreGrey (OB 4/11), High-Jump muokattuna (OB 4/11) . Koko: 98 cm. Rivitalo-jersey on Royal-tuotteelta, samoin kuin resorit, vihreä joustofrotee on Fabriinalta.

T-paitoja, lisää T-paitoja. Itse vierastan hieman valkopohjaisia kankaita lastenvaatteissa, niissä kun näkyy lika heti. Robottijersey ei siis ollut mikään itsestäänselvä ostos, mutta sopivan alennuksen myötä sekin rantautui meille eikä muiden kankaiden tapaan joutunut pitkään kaapissa lojumaan. Vaihtelun vuoksi tein robotti T-paitaan erivärisen takakappaleen, ihan pirtsakka mielestäni.
Kaavat: More Grey (OB 4/11),  paitsi robottipaidassa Tooth troll (OB 3/12) pyöristetyllä kaula-aukolla. Koko: 98 cm. Kaupunkiautotrikoo on Sampsukalta, robottijersey Bellapuulta, keltainen jersey on jny:ltä ja pilvitrikoon ostopaikkaa en muista.
Tässä lähikuva pilvipaidassa seikkalevasta lentokonepupu-applikaatiosta. Idean applikaatioon sain pojan puisesta lelusta, jossa tuo roottori on sellaisella ruuvisysteemillä kiinni.




 Jostain syystä vierastan myös kuviollisia housuja isommilla lapsilla, mutta tämä sydänautovelour näyttää ihan hauskalta. Yksi sydänautobussi pääsi applikaatioksi yksiväriseen paitaan.

Kaavat: High-Jump (OB 4/11), More Grey (OB 4/11). Koko: 98 cm. Housut Ikasyrin sydänautovelourista,  paidan kangas on Kangas-Mallalta.



Törmäsin alunperin Urban Unisex Hoodien kaavaan aenon blogissa ja tilasinkin itselleni myös tuon kaavan. Ensimmäinen sillä tekemäni huppari odottaa vielä resoreita (on odottanut jo parikin kuukautta...), mutta kaavaa mukaillen tein pari muuta hupparia jo valmiiksi, toinen tytölle ja toinen pojalle. Kaavassa on aika kapeat ja lyhyet hihat, näihin pidensin hihoja, mutta seuraavalla kerralla pitäisi muistaa myös leventää. Tätä hupparia ei poika ole suostunut kuin kokeilemaan, äiti on sen kuulemma "huonosti ommellut". Ilmeisesti poika on kuullut kun valittelin nappilistan tekoa, se kun ei mennyt ihan kuin strömsössä, kun en oikein hoksannut, miten yhdistän nappilistan ja vuoren, enkä muuten tiedä vieläkään vaan tämä on ihan oma sovellus monen yrityksen ja erehdyksen kautta.


Kaava: Urban Unisex Hoodie (Etsy) Kankaat: Muruneulos ja pinkit resorit Rosa Matildalta, aniliinin värinen single jersey on Fabriinalta, turkoosi college Royal-tuotteelta, jny:n koboltti-turkoosi tähdet on suoraan jny:ltä.



maanantai 4. kesäkuuta 2012

Saanko esitellä?

Aiemmin en lainkaan esipessyt kankaitani ja osa ommelluista paidoista kutistuikin liian lyhyeksi pesussa reilusta kutistumisvarasta huolimatta. Innostuin siis pesemään koko kangaskasani, joka tuli samalla inventoitua. Ihan kiva operaatio muutenkin, sillä sain aivan uusia inspiraatioita kankaita katselless :)


Saanko siis esitellä? Tässä ne tulevat:
Kuviolliset trikoot: pinkki-, lila-, sini-, vihreä- ja keltasävyiset.

 Samat trikoot höystettynä ruskea- ja punasävyisten kanssa.

 Raitatrikoot.

Ja yksiväriset trikoot.

Luulisi että näistä saisi jo jotain aikaiseksi, mutta silti tuntuu että jotain aina puuttuu ja kangasvarasto taitaakin täydentyä huomattavasti nopeampaa kuin ehdin sitä tuhota.

Ja tässä esittelen siis VAIN trikoot. Joustofroteet, velourit ja colleget jäivät vielä kuvaamatta, niistä ehkä myöhemmin lisää.