lauantai 8. kesäkuuta 2013

Elossa! Ja heti jotain itselle!

Huh, melkein vuosi on vierähtänyt ilman minkäänlaista blogipäivitystä. Anteeksi. Jotain ompeluksia on toki syntynyt tänäkin hiljaiselon aikana, mutta en vain ole löytänyt aikaa niitä kuvata tai tänne laittaa.

Ompeluaika on kyllä vähissä, työt häiritsee kovasti harrastusta, eikä kaksi huonosti nukkuvaan menevää lasta paljon helpota asiaa. Nyt sain kuitenkin ihan kokonaisen viikonlopun omille hommilleni, kun muu perhe lähti mummoloimaan :) Mut jätettiin kotiin siivoomaan. Noh, siivota ehtii huomennakin, eilisen illan ja tämän päivän olen pyhittänyt täysin ompeluksille ;)

En ollut aiemmin onnistunut syttymään Käpysellä myytävään kaakeli-trikooseen, vaikka kaunis kangas onkin. En itse keksinyt, mitä siitä tehdä, itse kun en osaa käyttää juuri kuin mustia tai vähintään yksivärisiä vaatteita ja lasten kangas se ei sinällään minusta ole. Mutta sitten näin siitä tehdyn mekon Made for Apes -blogissa enkä pystynyt enää pitämään näppejäni kurissa. Siitä piti saada kesämekko, ITSELLE!

Selailin netistä ilmaiskaavoja, kun en osaa itse kaavoittaa ja löysin tämän: Simple Sundress Kaavoja en saanut printattu sitten millään oikeassa mittasuhteessa (useista yrityksistä huolimatta), joten piirtelin ne tietokoneen ruudulta noin suurinpiirtein. Ja pitemmittä jaaritteluitta, tässä on tulos:

Aluksi pelkäsin noiden rypytysten tekoa, koska edellisellä kerralla niitä tehdessä, rypytystä ei oikein tapahtunut kunnolla. Tässä ne kuitenkin onnistui aika hyvin, vaikkei ne tässä kuvassa näykään. Itseasiassa rypytysten teko oli aika kivaa :) Ja tässä on taskut! Ne ovat enemmän kuin tarpeelliset lasten kanssa ulkoillessa. Kangasta meni alle metrin. Itse tykkään kyllä, mutta harmi että kesäkelit taisi tällä erää mennä jo.

Uusi kangas (tällä kertaa yksivärinen) odottaa jo muokkautumista samanlaiseksi kesämekoksi.

4 kommenttia: